maanantai 4. maaliskuuta 2013

Leppäkerttu kakut



Oli ystäväni pojan 1-v juhlat ja tarjouduin tekemään hänen pojalleen kakun juhliin. Sain vapaat kädet, ja suunnittelin kakkua Felixin lempi asioiden pohjalta. Felix tykkää roboteista, kuusta ja leppäkertuista. Tämä leppäkerttu aihe alkoi kiinnostaa ja ajattelin että siitä saisi söpöt kakut.
Niinpä lähdin googlen ihmeelliseen maailmaan katsomaan minkälaisia leppäkerttukakkuja on muut tehneet. Kuvia oli paljon ja malleja erilaisia, se johon ihastuin oli www.ullanunelma.fi sivulta poimittu pyöreä leppäkerttukakku. Päädyin tekemään leppäkertun poikasenkin koska pohjia ja täytteitä jäi juuri sen verran yli. Koristelussa käytin 500g punaista marsipaania, 250g mustaa ja 250g valkoista sokerimassaa, sekä kaksi salmiakkitikkaria. Täytteenä mangosose ja sitruunamousse, pohjat kostutettu sokeroidulla sitruunamehulla.
Tässä kerron vielä vaihe vaiheelta miten nämä kakut tein.

Vaihe 1: Pohjien leipominen

Jos haluat pyöreän muotoisen kakun, tee kääretorttupohjia ja täytä esim leivontakulhoon ja anna hyytyä täytteineen yön yli. Perinteisessä kakkuvuoka pohjassa paistettua kakkua on vaikea muotoilla pallon muotoiseksi. Tässä kääretorttupohjan resepti. Tämän reseptin voit tehdä kaksi tai kolmenkertaiseksi, riippuen siitä monta levyä tarvitset. Itse käytin tähän noin 20 hengen kakkuun kolme levyä.

Kääretorttupohja (levykakku)

4 huoneenlämpöistä kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl jauhoja (tai 1dl perunajauhoja+1dl vehnäjauhoja)
1 1/2 tl leivinjauhetta
Jos haluat suklaapohjan, laita 2 rkl tummaa kaakao-jauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita varovasti joukkoon jauhot. Levitä taikina uunipellille ja paista uunin keskitasolla 6-8 min, kunnes pohja saa kauniin vaaleanruskean värin.
Kumoa pohja heti sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Tee pohjasta eri kokoisia pyöreitä muotoja.



Vaihe 2: Täyttäminen

Vuoraa esim leivontakulho tuorekelmulla tiiviisti niin ettei jää paljaita kohtia. 
Kun olet leikannut pyöreät kakkupalat kostuta ne haluamallasi nesteellä. Sen jälkeen laita pohjan päälle hilloa/sosetta ja moussea.  Felixin äiti toivoi kakkuun täytteeksi samaa sitruunamoussea kun oli Aadan prinsessakakussa. Sitruunamoussen ohjeen löydät edellisestä tekstistäni. Voit halutessasti tehdä vadelma, mansikka, suklaamoussea tai vaikkapa hedelmämoussea.  Täytä tällä tavalla kulho täyteen ja jätä päällimäiseksi pelkkä kakkupala ilman täytettä (tämä jää kakun pohjaksi, joten kostuta se kuitenkin). Laita vielä kelmu viimeisen palan päälle ja antaa hyytyä vähintään 4h, mielellään yön yli.




Vaihe 3: Kakun kumoaminen

Poista kulhosta päällimmäinen kelmu ja ota esiin haluamasi tarjoiluastia. Paina se tiiviisti astiaa vasten ja käännä ympäri. Irrota kakku kulhosta varovasti kelmujen avulla. 


Vaihe 4: Kuorrutus

Kun käytät kakun päällä marsipaania tai sokerimassaa kannattaa kuorruttaa kakku joko sokeri tai vaniljakreemillä. Itse tykkään käyttää vaniljakreemiä, koska sitä saa helposti tehtyä vaniljakreemijauheesta. Jos kakun tarjoiluun on pari, kolme tuntia voit hyvin käyttää myös moussea kuorrutteena. Kreemit kuitenkin sitoo kosteutta paremmin ja näin marsipaani pysyy kauempana kauniina. Ison leppäkertun kuorrutin vaniljakreemillä ja poikasen ylijääneellä sitruunamoussella.



Vaihe 5: Koristelu

Kauli punaisesta marsipaanista tai sokerimassasta noin 2-3mm paksuinen iso levy. Jotkut käyttää tomusokeria kauliessaan, itse olen pärjännyt ilman. Tämän kakun tekoon ostin silikonisen leivonta-alustan joka on todella kätevä. Se pysyy pöydällä paikoillaan kaulitessa. Vielä en ole kokeillut miten marsipaani siitä irtoaa, käytin vielä leivinpaperia marsipaanin alla (koska se on kätevä nostaa kakun päälle).



Nosta levy kakun päälle niin että sitä jää reilusti kakun reunojen yli. Näin saat leikattua siististi reunat ja saat tasoitettua rypyt, joita tulee reunoihin aina.
Sitten muotoilet mustasta sokerimassasta leppäkertulle pään, täplät, silmät, jalat ja sarvet. Minä käytin muotteina pieniä snapsilaseja :)




Muista vielä säilyttää kakkuja jääkaapissa ennen tarjoilua ilman kupuja. Jos laitat kuvun päälle, marsipaani alkaa sulaamaan ja halkeilemaan. Itse tykkään koristella kakun aina noin 1-2 tuntia ennen juhlia. Muista varata kuitenkin aikaa koristeluun, siihen voi helposti mennä 1-2h!
Nämä kakut riittivät noin 20-25 hengelle. Käytin isoon leppäkerttuun 3l leivontakulhoa ja pienempään murokulhoa =) Voit itse määritellä kakun koon sen mukaan monta syöjää on.
 Ei muuta kun hihat heilumaan ja  leppäkerttukakun tekoon =)