lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulu tunnelmia

Kyllä on ollut erikoinen joulu tänä vuonna. Erityisen synkkä ja sateinen. Mutta sitä suuremmalla syyllä saatiin löhötä viltin alla syöden jouluisia herkkuja. Olin suunnitellut aatoksi montaa erilaista kakkua, mutta sitten ajattelin järjellä ja tein vain yhden. Meitä oli syömässä kuitenkin vain viisi =) 
Löysin Kodin kuvalehdestä reseptin gluteenittomalle kääretorttupojhalle joka on tehty kookoshiutaleista. Siitä sain idean tehdä lumipallon muotoisen kakun kookospohjasta ja täytteeksi laitoin Hellapoliisin herkullista luumutäytettä (samaa jota on luumukakussa). 
Kakun kuorrutin vispikermalla.


Kookospohja oli ihanan kevyt ja raikas, aika makea maultaan kuitenkin. Kookos ja luumu oli hyvä yhdistelmä. Lumipallokakku sopii hyvin myös joulun jälkeenkin talvella kahvipöytään. Täytteeksi voit laittaa luumun sijaan esimerkiksi mustikkaa tai muuta raikasta täytettä.
Tässä ohje noin 10 hengelle. Voit tehdä kakun kääretorttuna tai pallon muotiseksi 1l leivontakulhoon.

Lumipallokakku

Pohja:


  • 3 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 3 dl kookoshiutaleita
  • 3/4 dl perunajauhoja
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • Kostutukseen 2dl maitoa+2 tl vaniljasokeria
- Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi
- Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää varovasti käännellen vaahtoon
- Paista uunin keskitasolla 250 asteessa noin 5 minuuttia
- Kumoa sokeroidulle leivinpaperille
- Anna jäähtyä

Luumutäyte:

  • 4 liivatetta
  • 2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 200 g vaniljarahkaa
  • 150-200 g luumumarmeladia
  • (sokeria tarvittaessa)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl vettä tai glögiä
- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
- Vaahdota vaniljakastike, lisää joukkoon vaniljarahka, luumumarmeladi ja vaniljasokeri. Mausta tarvittaessa sokerilla.
- Kuumenna vesi tai glögi kiehuvaksi, liuota vedestä puristetut liivatteet joukkoon. Lisää liivateseos täytteeseen hyvin sekoittaen.

Kuorrutukseen ja koristeluun

  •  2,5 dl vispikermaa


1. Paista kookoskakkulevy
2. Valmista luumutäyte
3. Leikkaa levystä erikokoisia 1l kulhoon sopivia pyöreitä paloja, säästä myös reunapalat ja käytä niitä täyttäessä.
4. Vuoraa kulho kelmulla ja laita alimmaiseksi pohjalevy
5. Kostuta levy ja laita päälle reilusti täytettä
6. Täytä kulho täyteen ja jätä päällimäiseksi kostutettu kookospohjalevy
7. Laita kelmu päälle ja anna hyytyä 4h tai yön yli
8. Kumoa kakku tarjoilualustalle ja poista kelmut
9. Vispaa kerma ja koristele


Kookoskakkupohjaa aion käyttää toistekkin, minusta se oli parempaa kuin perinteinen kakkupohja. Lopuksi laitan vähän kuvia meidän joulusta =)
Hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille!










sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Suklaatoukan kakku

Tein miehelleni (joka rakastaa suklaata) kunnon suklaakakun. Tämä kakku on aikuisten makuun, ehkä joidenkin lastenkin jotka pitävät voimakkaista mauista. (En oo ihan varma miten tuo maku sana taivutetaan)
Tämä kakku sopii vaikka Joulupöytäänkin.


Tähän kakkuun tein Valkosuklaa-kakkupohjan, jonka olen joskus aikoja sitten tehnyt. Valkosuklaakakkupohja on tosi maukas, ja tuhti. Ihan erilainen kuin tavallinen sokerikakkupohja. Täytteet tein aika yksinkertaisiksi, jottei makuja tulisi liikaa. Kakun välissä on tummasuklaatäyte ja valkosuklaa-appelsiinitäyte. Kakun päällä on pähkinävalkosuklaata sekoitettuna kermaan. Kakun reunoilla on noin 30 kpl Kinder bueno patukkaa!
Tässä ohje kakkuun =) Tästä ohjeesta tulee iso kakku, josta riittää syötävää 15-20 hengelle.

Suklaatoukan kakku



Valkosukla-kakkupohja (15 hlö)





- 150g voita
-150g valkosuklaata
- 5 munankeltuaista
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 0,5 dl perunajauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 5 munanvalkuaista


(Kostutus: 4 dl maitoa, 4 tl vaniljasokeria)

1. Valmista kakku jo edellisenä päivänä ja säilytä jääkaapissa. Seuraavana päivänä kakku on helppo leikata kolmeen osaan.
Sulata kattilassa voi ja nosta jäähtymään, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on täysin sulanut. Anna jäähtyä.
Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vaahdota valkuaiset eri astiassa kovaksi vaahdoksi.

2. Lisää keltuaisvaahtoon ensin jauhoseos ja sitten jäähtynyt suklaa-rasva seos. Nostele lopuksi joukkoon valkuaisvaahto.
Kaada taikina 24 cm vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 min, uunin keskitasossa.


3. Leikkaa kakkupohja seuraavana päivänä jääkaappikylmänä kolmeen osaan ja kostuta


Tummasuklaatäyte (viiden munan kakun yhteen tai kahteen väliin, riippuen siitä miten paljon haluat täytettä yhteen väliin)




- 2,5 dl suklaakermaa

- 200g tummaa suklaata
- 1 prk maitorahkaa
- 3 rkl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi, lisää maitorahka

2. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa
3. Lisää suklaa ja sokeri kermavaahtoon
4. Laita kakun väliin täytettä

Appelsiini-valkosuklaatäyte




- 1 rasia appelsiinituorejuustoa

- 2,5 dl vispikermaa
- 50g valkosuklaata
-2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi

2. Lisää tuorejuusto
3. Sulata valkosuklaa miedolla lämmöllä mikrossa
4. Lisää suklaa kerma-tuorejuustoseokseen
5. Laita kakun väliin

Valkosuklaa-pähkinä kuorrute





- 200g Pandan valkosuklaata

- 200g Pirkan pähkinävalkosuklaata
- 1 dl kuohukermaa
( 30 Kinderpatukkaa tai 30 kpl suklaalevyn riviä, lahjanarua)

1. Lämmitä kerma kattilassa kädenlämpöiseksi ( ei saa kiehua)

2. Pilko suklaa paloiksi ja lisää kermaan kokoajan sekoittaen kunnes seos on tasaista.
3. Kaada kakun päälle ja myös reunoille jotta saat patukat pysymään paremmin kiinni
4. Kiinnitä noin 30 kpl  Kinder Bueno patukkaa (Voit korvata esim Suklaalevyn riveillä)
5. Voit vielä laittaa kakun ympärille lahjanarun koristeeksi jonka synttärisankari voi sitten leikata =)

Jos pidät suklaasta ja makeasta ylipäänsä on tämä kakku sinun mieleesi =) 

Tämän kakun myötä toivotan kaikille Blogini lukijoille oikein maukasta ja suklaista joulua =)



maanantai 16. joulukuuta 2013

Nimmparikakku

No niin, reseptiä oli toivottu tähän mun tyttäreni suunnittelemaan ja toteutettuun kakkuun =)
Tänään on Aadan nimipäivä ja viisivuotias prinsessa on koko syksyn miettinyt minkälaisen kakun haluaa nimipäivilleen. Mulla on välillä huono omatunto kun tyttöä niin kiinnostaa leivonta jutut enkä päästä mukaan tekemään. Tottakai saa seurata vierestä kun teen, mutta en uskalla kuitenkaan antaa itse tehdä silloin kun on kyseessä tilauskakku.
No tällä kertaa sai Aada vapaat kädet. Ja heti tuli selkeät toiveet. Karkkia päällä, suklaapohja ja valkosuklaata välissä. Mansikkakin pitäisi maistua. Tällainen siitä sitten tuli =)

Suklaapohja (gluteeniton), valkosuklaa-maitorahkatäyte, mansikkakerma, vaahtokarkit ja pätkiskarkit. 

Aada vei kakun kerhoon, joten en ole itse päässyt sitä maistamaan. Epäilen kyllä että kakku on taivaallista =)
Tässä ohje kakun tekoon, me tehtiin kakku pallon muotoiseksi, sen voi myös tehdä normaalin kakun muotoiseksi.

Aadan kakku (noin 10 hengen)

Pohja:


  • 4 munaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 dl gluteenitonta tai tavallista vehnäjauhoa
  • 1 dl perunajauhoa
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte:

  • 2 dl vispikermaa
  • 1 prk maitorahkaa
  • 1 pandan suklaalevy
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 liivatelehteä
  • tilkka vettä
Kuorrute:

  • 1 prk mansikkakermaa (Valion)
  • 1 pätkispussi
  • vaahtokarkkeja
  • (Kostutus: Noin 3 dl maitoa, ja 3 tl vaniljasokeria)
- Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
- Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
- Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kaada taikinaan pienissä erissä varovasti käännellen kunnes taikina on tasainen
- Levitä uunipellille leivinpaperin päälle ja anna paistua uunin keskitasolla noin 6-8min
- Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä

- Laita liivatteet likoamaan runsaaseen veteen viideksi minuutiksi
- Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maitorahka, mikrossa sulatettu valkosuklaa ja sokeri. Sekoita tasaiseksi. 
- Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja purista liivatteista vedet pois. Kiehauta liivatteet ja anna hieman jäähtyä.
- Kaada liivateseos ohuena nauhan suklaa-rahkaseokseen

- Leikkaa torttupohjasta pyöreitä muotoja niin että ne sopii 2l leivontakulhoon. Säästä ylijääneet reunapalat.
- Kelmuta leivontakulho
- Laita leivontakulhon pohjalle pienin torttupala ja kostuta, laita palan päälle täytettä
- Tee näin kunnes kulho täyttyy ja jätä päällimmäiseksi kostutettu torttulevy. ( Käytä reunapalat hyödyksi jos palasi eivät ole oikean kokoisia) Peitä kelmulla.
- Anna hyytyä jääkaapissa 4h tai yön yli.
- Poista kelmut ja laita tarjoiluastia kulhon päälle. Käännä ylösalaisin.

- Vatkaa mansikkakerma vaahdoksi ja kuorruta kakku "epätasaiseksi"
- Koristele karkeilla


Aada oli niin ylpeä kakustaan, ja niin on äitikin =)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Paavo pesusieni

Tein naapurin Matiakselle 4-vuotispäiville Paavo Pesusieni.kakun. Tästä projektista en ehtinyt kuvia pahemmin ottaa, meillä sairastettiin vesirokkoa ja kakun leipominen sen ohella oli melko haastavaa. Onneksi poikani oli jo aika hyvässä kunnossa siinä vaiheessa kun tämän projektin aloitin.
Kakun tein kahdesta kääretorttulevystä, vadelmatäytteestä ja sokerikreemistä. Vadelmatäytteen tein omasta päästä =) Siitä tuli aika kivan raikas, ainakin omasta mielestäni. Koristeet on sokerimassaa kaikki.


Koristelussa käytin myös mustaa elintarviketussia jolla tein Paavon hymykuopat.
Tähän kakkuun meni 1 pkt kirkkaan keltaista sokerimassaa, 1/2 pkt valkoista massaa, ja 1/3 paketti mustaa massaa. Kravatin ja kielen värjäsin punaisella elintarvikevärillä.
"Kuopat" pesusienessä painoin varovasti peukalolla.
Laitan tähän ohjeen vadelmatäytteelle.

Vadelmatäyte: (riittää noin 5 munan kakkuun) tai tämän kakun yhteen väliin.


  • 200g pakaste tai tuoretta vadelmaa
  • 2,5 dl floora vispiä
  • 1 prk vaniljarahkaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • sokeria oman maun mukaan (itse laitoin noin 1 dl, koska vadelmat oli aika kirpeitä)
  • 3 liivatelehteä
  • 3 rkl vettä
- Sulata vadelmat mikrossa jos sinulle ei ole tuoreita saatavilla
- Vispaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. lisää rahka
- Sekoita joukkoon vadelmat ja sokeri
- Laita liivatelehdet runsaaseen veteen likoamaan viideksi minuutiksi
- Kiehauta vesitilkka kattilassa ja sulata liivatteet kattilassa
- Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla vispaten

Paavo pesusienikakku oli helppo ja vaivaton tehdä ja ihanan sympaattinen kaverihan hän on =)¨


Joulu on jo lähellä, ja sitä ennen on tiedossa vielä paljon herkuttelua. Tyttärelläni on huomenna nimipäivä ja hän saa itse leipoa itse suunnittelemaa kakkuaan =) 
Miehelläni on pari päivää ennen aattoa syntymäpäivät, ja hänelle teen suklaapatukka kakun. Sitten olen vielä jouluaatoksi tekemässä lumipallokakkua gluteenittomasta kookospohjasta ja väliin tulee luumutäytettä.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Puolukka-kinuskikakku

Tänään iski himo leipoa jotain...ihan huvin vuoksi. Päätin että suurin osa aineksista piti löytyä kaapista.
Ei tähän tarvinnutkaan ostaa muuta kuin purkki kuohukermaa ja vaniljarahkaa. Pakkasessa on paljon puolukkaa joten päätin käyttää niitä. Puolukka on aika haastava marja, se on niin hapan ja kirpeä. Itse en ole mikään puolukan ystävä, mutta kakun välissä se on hyvää =)
Tein kakkupohjan gluteenittomista ja jauhoista jotta poikanikin voisi syödä. Tämän reseptin voit tehdä gluteenittomilla tai tavallisilla jauhoilla.
Jos et pidä kirpeän ja makean yhdistelmästä, tai et pidä puolukasta voit korvata ne esim vadelmilla tai muilla marjoilla. Kinuski on ihanaa kaikenlaisten marjojen kanssa =)


Puolukka.kinuskikakku (gluteeniton ja laktoositon) 12-15 syöjää


  • 4 kananmunaa
  • sokeria
  • jauhoja (gluteenittomia tai tavallisia)
  • leivinjauhetta 1 1/2 tl
  • kaakaojauhetta 3 rkl

Täyte:

3 dl pakastettuja puolukoita
1 prk Vaniljarahkaa (Valio)
2,5 dl Vispikermaa (laktoositon)
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta

Kuorrute:

2 dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa (laktoositon)
1 rkl voita (laktoositon)

Kostutus: 2dl  laktoositonta maitoa ja 2 tl vaniljasokeria

- Mittaa laseihin munat, sokerit ja kuivat ainekset niin että kaikkia on yhtä paljon
- Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset siivilän läpi muna-sokervaahtoon varovasti käännellen
- Kaada taikina vuokaspraylla tai (voi/korppujauholla) voideltuun 20cm irtopohjavuokaan
- Paista uunin alatasolla 175 asteessa 30-40 min
- Jos teet gluteenittomilla jauhoilla, huomioi että pohja on erittäin hauras. Leikkaamista helpottaa jos säilytät pohjaa pari tuntia jääkaapissa ennen leikkaamista.
- Leikkaa pohja kolmeen osaan ja kostuta pohjat vaniljamaidolla
- Laita kahteen väliin reilusti puolukkatäytettä
- Laita kakku jääkaappiin odottamaan, ja tee sillä aikaa kinuskikastike


- Mittaa teflon pintaiseen kattilaan kerma ja sokeri
- Anna kiehahtaa ja keitä sen jälkeen miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 20-30 min
- Tee vesitesti (kaada lasiin kylmää vettä ja nokare kinuskia. Jos kinuski ei liukene veteen se on valmista)
- kaada kuuma kinuski kakun päälle (saa mennä yli reunojen)
- Koristele jäisillä puolukoilla
- Anna vielä jäähtyä jääkaapiissa hetkisen
- Nauti =)


Leivo tämä kakku vaikkapa joulupöytään =)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Mansikkakakkua, suklaakakkua ja pikkujouluja =)

Tänään tein Heidin miehelle pari synttärikakkua. Mika pitää suklaasta, joten tein suklaakakun ja Mikan sukulaisille toivottiin perinteistä kermakakkua.


Olen näihin kakkuihin tyytyväinen vaikka kaikki ei mennyt ihan putkeen. Kehaisin juuri miehelleni että kakkujen paisto alkaa sujumaan rutiinilla. No eikös sitten sen jälkeen sattunut kaikenlaista. Suklaakakun paistossa irtopohjavuoka alkoi vuotamaan ja osa taikinasta jäi uunin pohjalle.
Sain kuitenkin leikattua valmiista pohjasta kolme kerrosta, vaikka siitä tuli vähän matalampi kuin oli taŕkoitus.
Olin suunnitellut kirjoittavani suklaakakun päälle sanat "onnea Mika" valkosuklaalla. Sitten huomasin että pikku pursoittimesta puuttui yksi oleellinen osa, joten se oli käyttökelvoton. Sitten sain ihan hassun ajatuksen pursottaa suklaata lääkeruiskulla...no eihän siitä tullut kuin sotkua.
Onneksi kaapista löytyi valkosuklaa ja maitosuklaa jämiä joista sain tehtyä koristeet. Nimilaatta on sokerimassaa ja tekstin tein ruskealla elintarvikevärillä, käyttäen hamamstikkua kynänä =)
Mansikkakakakun pohja meinasi murentua käsiin kun sitä leikkasin, syytä en tiedä. Välillä tulee vieläkin näitä ihme yllätyksiä leipoessa vaikka pohjia on tullut paistettua jo monta. Onneksi pohjan saa kuitenkin aina nätiksi kasaamalla se kelmutettuun irtopohjavuokaan.

Mansikkakakun tein viiden munan pohjalla, täytin vaniljavanukastäytteellä (resepti Kinuskikissalta). Kakun päällä on mansikoita ja mustaherukoita sekä kiilletttä. Kermalla tein pursotukset. Pursotusjälki alkaa vihdoinkin paranemaan, nyt haluan tehdä paljon kermakakkuja...innostuin siitä hommasta =)
Kiilteen tein myös ensimmäisen kerran ja se oli helppoa. Tässä mansikkakakun resepti.


Mansikkakakku (15 hlöä)


  • 5 munaa, saman verran sokeria, jauhoja, ja 2 tl leivinjauhetta
- Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
- Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää vaahtoon varovasti käännellen
- Paista irtopohjavuoassa uunin alatasolla 175 asteessa 30-40 min
- Anna jäähtyä ennen leikkaamista (Leikkaaminen helpottuu jos pidät pohjaa jääkaapissa)

Vaniljavanukastäyte

  • 2 prk (120g kpl) vaniljavanukasta
  • 4 dl vispikermaa
  • 1/2 dl vaniljakreemijauhetta
- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Vatkaa joukkoon vanukkaat ja kreemijauhe
- Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, kostuta vaniljamaidolla kaikki levyt.
- Laita levyjen päälle vaniljatäytettä
- Jätä päällimmäinen levy täyttämättä mutta muista kostuttaa se =)

Koristelu

  • 200g pakastemansikkaa
  • 50g mustaherukkaa
  • 2 dl vettä
  • 1 dl hyytelösokeria
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 2-3 rkl vaniljakreemijauhetta

-  Asettele kakun päälle marjat
- Kiehauta vesi kattilassa ja lisää hyytelösokeri vähitellen kokoajan sekoittaen
- Anna seoksen jäähtyä, välillä sekoittaen
- Lusikoi kiillettä tasaisesti marjojen päälle
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää loppuvaiheessa kreemijauhe
- Tee reunoille pursotukset

Suklaakakun tein kolmen munan suklaakakkupohjasta, täytteeksi toivottiin samaa kuin Oivan kakussa, eli tummasuklaa-mascarponea. Sen kaveriksi laitettiin vadelmakastiketta. Kakun kuorrutin tummalla suklaalla, jonka seassa oli kermaa. Suklaakoristeet tein valko ja maitosuklaasta, veitsellä "höyläten".


Kakkujen leipomisen ohella meillä vietettiin pikkujouluja kotona. Aada sai ihan itse paistaa ja koristella piparit.


Tehtiin myös joulutorttuja uudella maulla. Torttujen keskelle laitoin vaniljatuorejuustoa (Halvan), joka oli herkullista omena-kaneli marmeladin ja mantelirouheen kanssa.


Tämän vuoden joulukalenterin tein vessapaperirullista, en halunnut ostaa lapsille tylsiä suklaakalentereita =)


Ei tää nyt ihan samannäköinen ole kuin Kodin kuvalehdessä, mutta ajatus on tärkein =)

Lopuksi vielä vähän kynttilätunnelmaa =)


Hyvää joulunodotusta kaikille =)