perjantai 29. marraskuuta 2013

Teatterikakku

Hannalle tein 18-vuotis syntymäpäiville teatteri-aiheisen kakun. Toiveina oli mansikkaa ja suklaata.
Tein seitsemän munan suklaakakkupohjan, mansikkakastikkeen ja valkosuklaa-mascarponetäytteen. Teatterinaamat on tehty sokerimassasta ja kakku on kuorutettu maitosuklaalla. Pursotukset on kermaa.



Tämän kakun teossa kokeilin taas uusia juttuja. Halusin tehdä ruusupursotuksia, ja en kerennyt sitä harjoittelemaan. Tähän kakkuun tuli siis ekat kermaruusuni. En ole täysin tyytyväinen näihin, pursotustekniikkaa pitää vaan harjoitella lisää =)


Kakun reunoille on vaikea pursottaa ruusuja, helpompi olisi varmaan pursottaa pyöreeseen kakkuun.
Mansikkakastiketta en ole ennen käyttänyt täytekakun väleissä. Ohjeen löysin Pirkan sivuilta, ja tässä se on.

Mansikkakastike

  • 200g pakastemansikkaa
  • 1 dl appelsiinituoremehua
  • 1 rkl sokera
- Laita kohmeiset mansikat mehun kanssa tehosekoittimeen, ja sekoita.
- Lisää sokeria oman maun mukaan
- Tarjoa esim suklaakakkujen kera, tai käytä kakun väleissä

Ota huomioon että mansikkakastike kostuttaa kakkua, joten kostuta maltillisesti kakkulevyt. Itse kostutin vaniljamaidolla ylimmäisen ja alimmaisen levyn, koska ne olivat paksut. Keskilevyä en kostuttanut lainkaan koska se oli ohuempi. 
Mansikkakastike sopii hyvin valkosuklaatäytteen kanssa, miksei sitruunankin.

Kun minulle sanottiin että kakkuun toivottiin teatteri tai musiikki aihetta, minulle tuli ekana mieleen teatteri-naamiot. niinpä tein sellaiset kakun koristeeksi.


Kermaruusuja teen taas parin päivän päästä, ja pääsen harjoittelemaan marjakiilteen tekoa. Siitä sitten taas lisää sunnuntaina =)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Autokakut

Eipä ollut vaikeaa päättää oman poikani 2-vuotis kakun teemaa. Oiva on leikkinyt pikku-autoilla siitä asti kun oppi istumaan ja tarttumaan leluihin =) Ja varsin rakas on autorata, joten siltä pohjalta lähdin suunnittelemaan synttärikakkua. Alunperin olin tekemässä kolmikerroksista autokakkua, mutta suunnitelma hieman muuttui koska en olisi saanut kolmikerroksista kakkua mahtumaan meidän jääkaappiin.
Kakut piti tehdä gluteenittomina, ja tähän laitankin nytten gluteenittoman suklaakääretorttupohjan ohjeen.
Gluteeniton pohja on hieman erinlainen jos vertaa vehnästä tehtyyn. Gluteeniton on paljon kosteampi mutta hieman hauras, eli murenee helpommin. Mutta se ei mun mielestä haittaa yhtään. Gluteeniton kakkupohja maistuu myös erilaiselta, ehkäpä vähän maukkaampi kuin tavallinen.
Tässä kuvia valmiista kakuista...






Näistä kakuista riitti syömistä noin 40 hengelle =) Tuli tehtyä ehkä taas vähän liikaa, mutta saipahan pitää rääppiäisiä ja jakaa naapureille taas vähän maistiaisia.
Näihin kakkuihin meni kolme pellillistä gluteenitonta suklaakääretorttupohjaa, ja tässä sen ohje.

Gluteeniton suklaakääretorttupohja


  • 4 kananmunaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 2 dl gluteenitonta jauheseosta
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
- Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
- Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan varovasti käännellen
- Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla 6-8 min
- Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä

Torttulevyistä leikkasin pyöreitä paloja jotka kasasin kelmutettuihin 2 ja 3l leivontakulhoihin täytteiden kanssa. Alimmaiseksi tulee kostutettu kääretorttupala, päälle täytettä ja sitten taas levy. Näin jatkat kunnes kulho on täysi. Päällimäiseksi jää torttulevy. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa ja seuraavana päivänä voit kumota kakut tarjoilualustoille. 


Kakut kuorrutin kaakaokreemillä, sillä samalla jota käytin Dumle-kuppikakkuihin. Kaakaokreemin tein tuplasatsina ja riitti hyvin.


Kakkujen väliin tein mangomoussen, mutta mangon maku ei tullut toivomallani tavalla läpi joten sitä reseptiä pitää vielä kehitellä. Toisena täytteenä oli tummasuklaa-mascarponetäyte. Joka on sama mitä käytin isänpäivä kakussa (valkosuklaa-mascarpone). Valkoisen suklaan korvasin tummalla. Olen nyt hurahtanut mascarponen makuun, se on niin raikas ja pehmeä. Mascarpone täytteen tein tuplana.

Sokerimassaa meni näihin kakkuihin yhteensä neljä pakettia vihreää, noin puoli pakettia mustaa ja yksi valkoinen jota värjäsin eri väreillä ja käytin kaikkiin koristeiden tekemiseen.
"Hiekka" kakkujen alapuolella on mantelirouhetta. Sitä meni yksi pussi.


Oiva tykkäsi kakusta, hututeli vaan "auto, auto" ja istui tunnin pöydän päässä herkuttelemassa. Poika oli onneissaan kun pääsi kerrankin syömään kakkua, yleensä kun poika saa vaan nähdä äidin tekemiä kakkuja ja sitten ne haetaan pois =) Isompi tyttö tykkäsi myös kakusta ja hänellä onkin jo tarkat visiot siitä mitä hänen kuusi vuotis juhlissa tarjotaan. Kuulemma barbie-kakkua, korkokenkäkakkua ja suklaa whoopieseja ;) Synttärit on vasta Helmikuussa, mutta niistä puhutaan jo jatkuvasti!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivä-kakku

Sain tehdä ystäväni miehelle isänpäiväkakun. Toiveena oli suklaakakku ja vadelmaa =) Ja kakussa piti lukea iskä, sekä sydäntä toivottiin.
Alunperin olin suunnitellut että teen valkosuklaa-mascarpone täytteen jonka seassa on jäisiä vadelmia. Mutta suunnitelmat muuttui kun huomasin että kaupoista ei löytynyt suomalaisia vadelmia. Ulkomaisia siis ostin ja niitähän ei suositella käytettävän jäisinä.
Päädyin siis tekemään Valkosuklaa-mascarpone täytteen ja vadelmakastikkeen. Se olikin hyvä päätös, yhdistelmä oli ihana. Kakun kuorrutin suklaalla ja koristeet sokerimassaa ja  kaupan valmiita sokerikoristeita.
Kuvan alla resepti tähän ihanaan suklaaherkkuun!


Suklaa-mascarpone kakku (8-10 hengen)

Pohja:

3 munaa
Vehnäjauhoja
Tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
(kostutus: noin 2dl maitoa ja 2tl vaniljasokeria)

Täyte:

1 prk mascarpone juustoa
3 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
100g rouhittua valkosuklaata

Vadelmakastike:

200g vadelmia
2-3 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua

Kuorrutus:

130g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Lisäksi sokerimassaa ja sokerikoristeita koristeluun


  • Mittaa kolmeen eri lasiin munat, sokeri ja jauhot niin että kaikkia on yhtä paljon
  • Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
  • Sekoita joukkoon jauhoseos siivilän läpi varovasti käännellen
  • Kaada taikina 20cm irtopohjavuokaan (korppujauhoitettuun tai vuokasprayllä suihkutettuun)
  • Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 min (tarkista kyspyys hammastikulla)
  • Anna pohjan jäähtyä kunnolla, ja leikkaa kolmeen osaan
  • Valmista täyte, vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää juusto sekä rouhittu suklaa.
  • Valmista vadelmakastike, kiehauta kattilassa sitruunamehu, sokeri ja vadelmat. Anna jäähtyä.
  • Kostuta kakkupohjat vaniljamaidolla (huomioi että vadelmakastike myös kostuttaa)
  • Laita kostutetun pohjan päälle ohut kerros vadelmakastiketta ja paksumpi kerros täytettä. Täytä näin kaksi levyä ja laita päällimmäinen levy kakun päälle. Jos kasasit kakun kelmutettuun irtpohjavuokaan, anna tekeytyä vaikka yön yli.
  • Valmista suklaakuorrute. Sulata suklaa mikrossa, lämmitä kuohukerma kattilassa (Huom, älä keitä).
  •  Ota kattila pois liedeltä ja sekoita suklaa joukkoon. Sekoita kunnes kuorrute on tasaista.
  •  Kaada kakun päälle ja reunoille, tasoita.
  • Anna suklaan kovettua jääkaapissa ja koristele vasta sitten =)

Dumle kuppikakut

Meidän isille ja vaareille tehtiin Dumle-kuppikakkuja. Tämä oli elämäni ensimmäinen kuppikakku kokeilu. Kinuskikissan sivuilta bongasin suklaamuffinsi taikina ohjeen jota sovelsin tähän muotoon =) Taikinan välissä on Dumle-maikeisia ja kuppikakku on kuorrutettu kaakaokreemillä, joka on myöskin Kinuskikissan resepti. 
Nämä toimivat loistavasti yhdessä. Kuvan alla löytyy resepti tähän herkkuun, joka oli myös kovasti lasten mieleen.





Dumle-kuppikakut (noin 14-16 kpl)

Taikina:

150g margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl maitoa
Pussi Dumle-karkkeja

Kuorrute (Kaakaokreemi)

125g margariinia
1 1/2 tl vaniljasokeria
4dl kaakaotomusokeria (tai laita tavallista tomusokeria ja korvaa 1/2 dl tummalla kaakaojauheella)
2 rkl vettä

-Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kaada taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi.
Laita muffinsivuokaan nokare taikinaa ja Dulme karkki päälle (voit laittaa myös kaksi). Laita toinen nokare taikinaa karkin päälle.
Paista uunissa 225 asteessa 10-15 min, anna jäähtyä.
Valmista kreemi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja lisää vähitellen tomusokeri. Lisää viimeisenä vesi. Jos kreemi on paksua voit varovasti lämmittää mikrossa. Kuorruta muffinsit pursottimen avulla ja koristele haluamasi tavalla. Sitten herkuttele 


Me koristeltiin kuppikakut kaupan sokerikoristeilla ja laitettiin nätteihin paketteihin. Tässäpä vaikka pikkujoulujuhiin lahja-idea =)



perjantai 8. marraskuuta 2013

Angry birds-kakut

No niin tulihan se kakku-aihe jota olin jo pitkään odotellut. Vihaiset linnut ei ole mun sydäntä lähellä, mutta oli silti hauska tehdä niistä kakut =)
Kakuiksi toivottiin musta ja keltainen lintu, täytteeksi lakritsia ja sen kanssa jotain raikasta.
Päädyimme siis Kinuskikissan ihanaan lakritsitäytteeseen ja sen kanssa sitruunamousse raikastamaan.


Kakkua piti riittää 20 hengelle joten paistoin kolme kääretorttupohjaa joista leikkasin pyöreitä muotoja ja kasaasin ne täytteineeen yhteen kolmen litran ja toisen puolentoista litran kelmutettuun pyöreään kulhoon. Kaikki jämäpalat kannattaa hyödyntää kasausvaiheessa, ja kulho täytetään ihan ylös asti. 
Kasasin kakkua vielä pieneen kahvikuppiin jotta saisin keltaiselle linnulle tehtyä suippomallisen pään.
Joka toisessa välillä oli sitruunamoussea ja joka toisessa lakritsitäytettä.
Kun kasaat kulhoon kakkua, suosittelen käyttämään täytteitä jotka sisältää liivatetta. Näin kakku pysyy parhaiten pyöreässä muodosssaan. Kakku saa hyytyä yön yli jääkaapissa ennen kumoamista. 
Kinuskikissan lakritsitäyte oli herkullista, mutta tässä kakussa se olisi kaivannut liivatetta. Musta kakku pääsi hieman leviämään alhaalta. Tässä ohje suussa sulavaan lakritsitäytteeseen =) Itse tein tämän ohjeen mukaan tuplasatsin.

Lakritsitäyte (pieneen kakkuun) 

125 g Kick-karkkeja tai -patukoita
1 ½ dl kuohukermaa
1 ¼ dl Flora Vispiä tai vispikermaa
(¼ dl vaniljakreemijauhetta)
2 liivatelehteä (jos teet muotokakkua)

Pilko Kick-karkit pieniksi paloiksi ja laita ne kuohukerman kanssa teflonpintaiseen kattilaan. Keitä, kunnes karkit ovat sulaneet kermaan. Kaada vaahdotusta varten valmiiksi kulhoon. Anna olla jääkaapissa, kunnes kastike on täysin kylmää. Muutama tunti ei riitä, tee kastike mielellään jo edellispäivänä.
Jos käytät liivatetta, laita liivatteet runsaaseen veteen 5 minuutiksi jonka jälkeen keitä tilkassa vettä, anna hieman jäähtyä ja lisää ohuena nauhana kastikkeeseen. (Huom, en ole itse kokeillut tätä, mutta uskoisin sen toimivan) 

Vatkaa kylmä lakritsikastike jämäkäksi vaahdoksi.
Vaahdota myös Flora Vispi. Yhdistä vaahdot keskenään. Jatka vaahdottamista, kunnes seos on riittävän jämäkkää pohjan päälle levitettäväksi. Vaahdon jämäköittämiseen voi käyttää myös vaniljakreemijauhetta. Levitä täyte kakkupohjan päälle.

Sitruunamoussea olenkin käyttänyt monta kertaa, se on vaan niin hyvä yhdistelmä makean täytteen kanssa. Ohjeen löydät esimerkiksi leppäkerttukakku tekstistäni.

Näihin kakkuihin minulla meni kaksi mustaa sokerimassapakettia, yksi keltainen ja yksi valkoinen. 
Valkoisesta sain tehtyä nokkaa, kulmakarvaa, silmiä ym koristeluja nestemäisiä värejä käyttäen. Suosittelen käyttämään suoja hansikkaita kun värjäät, mulla on aika rumat kädet tällä hetkellä =)

Sokerimassan alle laitoin sokerikreemin joka oli maustettu sitruunamehulla.

Keltaisen linnun tein siis 1 1/2 litran kulhoon ja pieneen kahvikuppiin. Nämä laitoin päällekkäin ja leikkasin hieman tuota ylä-osaa suippo malliseksi. Kreemin avulla pystyt vielä muotoilemaan lintua.


Nokka ja linnun hiustupsut sain pysymään kiinni hammastikkujen avulla. Muut koristeet liimasin elintarvikeliimalla.



Kaikista haastavinta tässä projektissa oli nuo lintujen nokat. Mulla meni tovi ennen kun tajusin miten saisin ne muotoiltua. Kun katsoo linnuista kuvia, niin niilllä on sellaiset jännät viisi-kulmaiset nokat. Mutta minä päädyin tällaisiin ja olen ihan tyytyväinen niihin.


Kohta onkin oman poikani synttärit, ja silloin aattelin tehdä vuoren jota pitkin ajaa autoja =)
Siinä onkin kivasti haastetta...

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Karkkikakku

Naapurin poika täytti vuosia ja sain tilauksena pienen kermakakun, vaatimuksena ei muuta kuin suklaista =)
Sain siis vapaat kädet. Aikaa oli päivän verran suunnitella joten aattelin suosiolla tehdä vähän yksinkertaisempaa. Päätin tehdä värikkään karkkikakun.



 Oli kiva saada harjoitella pursotusta, ja nyt tällä kertaa tuntui vihdoinkin siltä että olin aika tyytyväinen lopputulokseen. Joten ehkä minustakin tulee jonain päivänä taitava pursottelija!
Tilaukseen meni tupperin pursotin, ittellä kun on vaan yksi pieni pursotin kolmella tyllalla. Pienet pursotukset ei sovi isoihin kakkuihin. Mutta asiaan...Tein neljän munan suklaakakkupohjan (munia, sokeria, jauhoja yhtä paljon) ja jauhojen sekaan 3 rkl tummaa kaakaojauhetta sekä 1-2 tl leivinjauhetta).
Kakun väliin tuli valkosuklaatäyte. Nyt en tällä kertaa tehnyt moussea jota yleensä teen. Valkosuklaamousse on ihanan makuinen mutta halusin kokeilla muuta. Tämä valkosuklaatäyte on hieman helpompi ja siinä on rahkan makua. Ohjeen löysin Caramelli cakes blogista.

Valkosuklaatäyte (4 munan kakun kahteen väliin ja kuorrutukseen)


2,5 dl Flora vispiä
200 g maitorahkaa
100-130 g valkosuklaata (itse käytän Pandaa)
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa ja anna jäähtyä hieman. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää vaniljasokeri sekä maitorahka. Lisää vaahtotäytettä vähän kerrallaan suklaan sekaan. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja lisää täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta kakkku jääkaappiin hetkeksi hyytymään. Voit myös vaihtoehtoisesti laittaa täytteen vähäksi aikaa jääkaappiin ja levittää hieman hyytyneen täytteen kakkupohjan päälle. Näin kannattaa toimia silloin kun ei täytä kakkua reunavuoassa. (Jos täyte näyttää löysältä ja haluat päästä nopeasti täyttämään, voit laittaa 3 kpl liivatteita).


Reunat koristelin suklaakermalla ja päälle laitoin pussillisen M&M karkkeja. Kirjaimet ja numerot tein sokerimassasta. Tätä kakkua teki mieli itsekkin maistaa niin maukkaalta se näyttää, minä kun rakastan noita M&M karkkeja!
Ensi viikonloppuna saan tehdä ekaa kertaa Angry birds kakkuja! Siitä sitten lisää ensi kerralla =)